“Hartiat olivat koko ajan jumissa.” -Jarmo 64v
Olen tehnyt pitkään IT-alan töitä.
Istumatyötä.
Hartiat olivat jatkuvasti jumissa ja yläkroppa särki usein.
Työpäivät tuntuivat raskailta.
En minä mikään sohvaperuna ollut.
Pyöräilin ja pelasin jalkapalloa, mutta lihaskunto jäi vähemmälle.
Sitten sain vuosi sitten pojaltani joululahjaksi kuukauden kuntosalille.
Ajattelin kokeilla.
Rehellisesti sanottuna vähän mietitytti.
Kun lihaskunto ei ollut kummoinen, kävi mielessä että viihtyykö siellä.
Katsooko joku ehkä vähän alta lipan.
Mutta todellisuus oli ihan toinen.
Kunnonsalilla on ystävällinen ja asiantunteva henkilökunta, pirun hyvät laitteet ja todella mukava ilmapiiri.
Ihmiset ovat helposti lähestyttäviä ja tarvittaessa saa aina apua.
Jo ensimmäisten viikkojen aikana huomasin muutoksen.
Energia lisääntyi.
Nukuin paremmin.
Ja hartiakivut alkoivat helpottaa.
Kuukauden jälkeen havahduin siihen, että paikat eivät enää särje samalla tavalla kuin ennen.
Siinä kohtaa tajusin että tästä on oikeasti hyötyä.
Nykyään käyn salilla noin kolme kertaa viikossa.
Hauskaa on se, että usein lähden salille väsyneenä.
Mutta treenin jälkeen saunassa naurattaa.
“Olipa h*lvetin hyvä että tuli lähdettyä.”
Jos joku miettii salilla käymistä, sanoisin suoraan:
Kannattaa ainakin kokeilla.
Hyödyt ovat todella suuret erityisesti istumatyötä tekevälle.
Moni ajattelee, että salilla käymiseen tarvitaan motivaatio.
Todellisuudessa tarvitaan usein vain yksi päätös.
Se päätös, että antaa itselleen mahdollisuuden kokeilla.
Jarmo teki sen päätöksen vuosi sitten.
Eikä kadu hetkeäkään.
Jos huomaat olevasi samassa tilanteessa kuin Jarmo vuosi sitten.
Paikat särkee.
Ei ole energiaa.
Lihaskunto on heikko.
Sinulla on kaksi vaihtoehtoa.
Joko jatkat samaa rataa ja elät jatkuvien kipujen, alhaisen energian ja väsymyksen kanssa.
Tai havahdu jo kuukauden päästä siihen, että olet energisempi, vahvempi, itsevarmempi ja ennen kaikkea vapaa kivuista.
Treenaa vuosi Kunnonsalilla
550 € / vuosi
(alle 46 € / kk)
Normaalisti 660 €.
✔ 24/7 kulku
✔ kuntosali
✔ ryhmäliikunta
✔ HYROX
✔ sauna
✔ Lastenhoito
✔Ilmainen parkki
Kampanjahintaisia vuosijäsenyyksiä on saatavilla rajoitetusti.
Jos olet miettinyt salilla aloittamista tai paluuta treenaamaan, tämä on yksinkertaisin tapa tehdä siitä pysyvä tapa.
Ehkä vuoden päästä huomaat sanovasi saman kuin Jarmo:
“Olipa h*lvetin hyvä että tuli lähdettyä.”
💛 Mitä jäsenet sanovat Kunnonsalista 💛
★★★★★
Kaisu Suurniemi
Kaikki on sujunut liittymisestä asti jouhevasti. Henkilökunta on huippua ja tilat avarat sekä ilmastoidut – kesäkuumallakaan ei ole tukalaa.
★★★★★
Tiia R
Todella tervetullut olo. Ihmiset rentoja, laitteet toimii ja Vekaraparkki vaikutti omaan päätökseen.
★★★★☆
Esa Väänänen
Paras jumppasali Kuopion alueella. Erityisesti alakerran kolistelupuoli kisastandardien painonnostolavoilla.
★★★★★
Mihkel Strauss
Ystävällisimmät työntekijät ja tilaa treenata ilman ahtautta. 5/5 – paras sali mitä on olemassa.
★★★★★
Riku Sorsa
Kuopion paras sali! Tatami, säkit, sauna ja asiakaspalvelu täyttä kultaa.
★★★★★
Archana Kommala
Hieno kuntosali hyvillä varusteilla. Nyrkkeilyvarusteet iso plussa!
★★★★★
Tytti Määttä
Siisti ja monipuolinen sali. Hyvin tilaa ja mukava henkilökunta.
★★★★☆
Kalle Väänänen
Laadukkaat laitteet ja hyvä palvelu 👍
★★★★★
Antti Heikkola
Järkevät laitevalinnat, lapsiparkki erinomainen ja hinta-laatusuhde kohdillaan.
★★★★★
Sari Soininen-Keskitalo
Yli 10 vuotta tyytyväisenä asiakkaana – lämmin suositus!
★★★★★
Jenna Mattjus
Lapsiystävällinen, monipuolinen ja henkilökunta aivan mahtava.
98 %
jäsenistä suosittelee
4,8 / 5
★
★
★
★
☆
keskiarvo Google-arvosteluissa
1000+
hyvinvointia rakastavaa jäsentä
🏆
Valittu Savon parasta palvelua tarjoavaksi yritykseksi
Näin helppoa treeni voi olla.
Valitse päivä, ilmesty paikalle, me hoidamme loput. Sinä vain nollaudut.
Aja auto lämpimään halliin
Ei kylmää parkkipaikkaa, ei turhaa säätöä. Treenille tuleminen tuntuu helpolta heti alusta.
Avaa ovet puhelimella
Yksi klikkaus, olet sisällä. Ei korttien etsimistä, ei jonotusta, ei turhaa odottelua.
Tule tunnille tai treenaa omaan tahtiin
Heitä aivot narikkaan. Seuraa ohjaajaa, liiku täysillä ja anna rytmin viedä.
Viimeistele treeni saunassa
Laske syke, hengitä syvään ja anna olon vaihtua. Lähdet kotiin kevyempänä kuin tulit.
Mitä saat Kunnonsalin jäsenenä?
Swaippaa →